$ads={1}
TYÖPAIKAN ESITTELY
Pohjanmaan poliisilaitoksen tehtävänä on ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta,
ennalta ehkäistä ja tutkia rikoksia, ohjata ja valvoa liikennettä sekä toimia
liikenneturvallisuuden edistämiseksi ja suorittaa muut poliisille säädetyt tai määrätyt
tehtävät. Poliisilaitos vastaa myös toimialueensa asukkaiden lupapalveluista.
Toimialueeseen kuuluvat Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan
maakunnat, joiden alueella on 40 kuntaa. Alueella sijaitsevista kunnista löytyy niin
elinvoimaisia kaupunkikeskuksia kuin rauhallista maaseutuakin. Pohjanmaan poliisilaitos
on kaksikielinen ja sen alueella toimii myös kolme alueellista yksikköä (Pietarsaari,
Mustasaari, Närpiö), joissa työkielenä on ruotsi. Toimintaympäristömme on hyvin
kansainvälinen ja alueellamme asuu useita eri kansallisuuksia.
Henkilökuntamme koostuu ammattilaisista ja olemme edelläkävijöitä monessa asiassa.
Meille hyvä johtaminen, henkilöstön työhyvinvointi ja palveluhenkisyys on tärkeää.
Arvostamme henkilöstöämme ja huolehdimme henkilöstön hyvinvoinnista mm.
valmentavan johtamisen periaatteilla. Poliisilaitoksen visio on " yksi yhteinen poliisilaitos
- yhteiset tehtävät - yhtäläistä palvelua kaikille".
Työpaikan tiedot: Seinäjoen poliisiasema Juhonkatu 4 60320 Seinäjoki
Vaasan pääpoliisiasema Korsholmanpuistikko 45 65100 Vaasa
Kokkolan poliisiasema Kaarlelankatu 74 67100 Kokkola
TEHTÄVÄN KUVAUS
Pohjanmaan poliisilaitoksella kuulutetaan haettavaksi määräaikainen vanhemman rikoskonstaapelin virkasuhde, paljastavan tutkintaryhmän rikostutkijan tehtävä 08.04 - 08.05. Määräaikaisuuden syy on sijaisuus.
Pääasiallisena tehtävänä on toimia rikostutkijana paljastavan tutkinnan ryhmässä. Virkapaikka on Vaasan pääpoliisiasema, Seinäjoen poliisiasema tai Kokkolan poliisiasema.
Hakijalta odotamme:
- monipuolista kokemusta poliisin eri tehtävistä
- oma-aloitteisuutta, motivoituneisuutta haettavaan tehtävään ja hyviä työyhteisötaitoja
- kokemuksen vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnasta, muusta projektiluonteisesta rikostutkinnasta ja rikostiedustelusta
- poliisin tietojärjestelmien ja viestivälineiden hyvän tuntemuksen ja hyvät digitaidot
Valtion virkamieslain 7 § 1 mom. 7 kohdan mukaan poliisilaissa (872/2011) tarkoitettuun poliisimiehen virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen.
Tehtävään edellytettävästä kielitaidosta on säädetty poliisin hallinnosta annetun asetuksen 16 a §:n (286/2004) 2 momentissa, jonka nojalla tehtävään vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa suomen kielen hyvää ja ruotsin kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa.
Kielitaitoa koskevat vaatimukset
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Suomi - Suullinen: Hyvä, Kirjallinen: Hyvä
Ruotsi - Suullinen: Tyydyttävä, Kirjallinen: Tyydyttävä
Tehtävän palkkaus määräytyy poliisin palkkausjärjestelmän vaativuustason 08.04 - 08.05 mukaan (kokemuksesta ja ammattitaidosta riippuen). Peruspalkka on tällä hetkellä 2699,93 - 2819,83 euroa. Peruspalkan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvaa palkanosaa enintään 32 % ja palvelusvuosien perusteella määräytyvää kokemusosaa enintään 14 % sekä olosuhdeosaa enintään 2 %.
Sijaisuus Aikaisintaan 11.9.2023
Jaksotyöaika 114 t 45 min/3 vko
Määräaikainen (12 - 24 kk). Määräaikainen virkasuhde 11.9.2023 - 30.11.2024 tai kunnes viran vakituinen haltija palaa
Virka on viraston yhteinen. Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014).
Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Virkaan valinta edellyttää terveydellistä soveltuvuusarviota. Se toteutetaan terveystarkastuksena poliisilaitoksen työterveyshuollossa, mikäli edellisen tarkastuksen tiedot ovat vuotta vanhempia tai valittavan terveydentila on edellisen terveystarkastuksen jälkeen muuttunut.
Nimitysharkinnan yhteydessä hakijoista voidaan hakijan suostumuksella tehdä henkilöturvallisuusselvitys ja selvitys ulkomaansidonnaisuuksista.
ID: 26-1454-2023
Yhteystiedot: Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Mainitse ilmoituksen ID hakemuksessa ja kirjekuoressa.
Postitse: Pohjanmaan poliisilaitos/henkilöstöhallinto Korsholmanpuistikko 45 65100 Vaasa
Olli-Pekka Punkari, Rikoskomisario, +358 295 447 321
Työpaikan osoite: Korsholmanpuistikko 45, 65100 Vaasa
Työ alkaa: 11.09.2023
Työaika: Kokoaikatyö
Työn kesto: Määräaikainen
Hakuaika päättyy: 04.09.2023 13:15
Jätä hakemus: https://haku.valtiolle.fi/spa/public/apply?guidAssignment=cb005e14-7a43-...
Ilmoitus jätetty: 18.08.2023 00:00
Työmarkkinatorin ilmoitusnumero: f8ef3deb-a5fd-4980-bdfe-e63e75e5cf69
Lähde: Työmarkkinatorin asiakastietojärjestelmä
.
Julkaistu 18.08.2023